Unelma amerikkalaisesta urheiluautosta – 1952 Glasspar G2 Roadster
Maailman ensimmäinen ”muoviauto” V8-moottorilla
Itä-Saksan punaiset insinöörit ilmoittivat valmistaneensa maailman ensimmäisen ”muovisen” auton tammikuussa 1952. Voitonriemuisessa tiedotteessa julistettiin, että amerikkalaiset olivat yrittäneen samaa jo vuosien ajan, kuitenkaan tavoitteessaan onnistumatta. Itä-Saksan taitavat insinöörit olivat sen sijaan muovisen auton rakentaneet!
Kovin paljon Amerikassa ei myöhästytty, sillä helmikuussa 1952 ensimmäinen ”amerikkalainen muoviauto” oli valmis maantietesteihin. Ja tokihan me historiasta tiedämme, että todellisuudessa Saksan demokraattisessa ihmemaassa meni vielä useampi vuosi, ennen kuin Duroplastista muotoillut suunnitelmatalouden ihmeet saapuivat Itä-Berliinin kaduille.
Kalifornian Costa Mesassa majaansa pitäneen Glassparin suunnittelema ja valmistama ”muoviauto” sen sijaan ei ollut mikä tahansa muovikippo, vaan kaksipaikkainen avokattoinen roadster. Eikä auto itse asiassa ollut edes muoviauto sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan lasikuitukorinen erillisrungolle rakennettu urheiluauto. Glasspar oli siis aito amerikkalainen urheiluauto V8-moottorilla, jolla hiukset hulmuten kruisailtiin Kalifornian rantateillä - jo vuotta ennen Chevrolet Corvetten syntymää. Tai ainakin melkein aito amerikkalainen urheiluauto, sillä koko auto ei ollut Glassparin rakentama, vaan se kasattiin Willys-jeepin rungolle ja sitä vauhditti asiakkaan toiveiden mukaisesti jostain muusta autosta lainattu tekniikka.
1950-luku oli nousukauden huumaa ja amerikkalaisen autoteollisuuden kulta-aikaa
Toisen maailmansodan jälkeisessä Kaliforniassa vallitsi kaikki elämänalat lävistänyt uudenlainen optimismi. Talous oli lähtenyt kovaan nousuun, teknologia edistyi suurin harppauksin ja bisnesmahdollisuudet amerikkalaista unelmaa jahdanneille menestystä janoaville nuorille olivat paremmat kuin kenties koskaan aikaisemmin liittovaltion historiassa. Nousukauden huumassa Euroopasta Amerikkaan rantautuneet pienet urheiluautot ja kaksipaikkaiset roadsterit alkoivat vaikuttaa siihen, minkälaisilla autoilla julkisuuden henkilöt ja oman menestyksensä rakentaneet halusivat näyttäytyä ja ajaa.
Nuori yrittäjä päätti mullistaa autoteollisuuden
Tarkkanäköiset nuoret ymmärsivät, että elettiin historiallista hetkeä, leikkauspistettä, jossa uusi teknologia ja materiaalit, ajatukset, muoti, innovaatiot ja inspiraatio kohtasivat. Kaikki oli mahdollista, myös urheiluautobisneksessä. Yksi näistä näkijöistä oli Bill Tritt, joka sodan päätyttyä oli aloittanut veneenrakennusyrityksensä laajentamisen Costa Mesassa Kaliforniassa. Trittin venebisnes kasvoi
hyvässä myötätuulessa. 1940-luvun lopulla Tritt siirtyi perinteisestä puuveneiden valmistuksesta uuden materiaalin, lasikuidun, käyttämiseen veneidensä rakennusmateriaalina. Miehen kyvyillä innovoida lasikuituveneitä ja käsityötaidoilla riitti kysyntää, mutta Bill Tritt tähyili suuremmille vesille. Oli vuosi 1950. Bill Tritt oli 33-vuotias ja päättänyt mullistaa autoteollisuuden.
Hot rod ja urheiluautokulttuurit syntyvät Kaliforniassa
Samaan aikaan Trittin lasikuituveneyrityksen kasvaessa Etelä-Kaliforniassa syntyi hot rod- ja urheiluautokulttuuri. Sodasta palanneet nuoret miehet rakensivat omia hot rodeja tai ostivat ulkomailta urheiluautoja, jos onnistuivat sellaisen löytämään. Jaguar XK120 oli tuohon aikaan Etelä-Kaliforniassa haluttu nuorisoauto ja statussymboli. Bill Tritt ymmärsi, että hän voisi yhdistää taitonsa lasikuidun muokkaajana autonrakentamiseen ja ryhtyä valmistamaan lasikuitukorisia urheiluautoja. Yksikään Detroitin suurista ei vielä ollut lähtenyt virallisesti lasikuitubisnekseen mukaan. Bill Trittin tarvitsisi vain todistaa sijoittajille, että hänen ideansa lasikuituisesta urheiluautosta toimisi ja siirtyä vesiltä suurten rahavirtojen autobisnekseen.
Hot rodista ensimmäiseksi amerikkalaiseksi urheiluautoksi
Bill Trittin Glasspar-yrityksen työpaja sijaitsi Costa Mesassa vilkkaan teollisuuskatu Industrial Wayn varrella. Trittillä oli tapana pitää pajansa ovet auki ja käyttää osa päivistään ohikulkijoiden kanssa juttelemiseen. Monet heistä tutkivat Trittin pajassa työn alla olleita veneitä, pohtivat kehitysideoita tai kertoivat omista rakennusprojekteistaan. Yksi Trittin tapaamista säännöllisistä ohikulkijoista oli entinen ilmavoimien majuri Ken Brooks, joka asui läheisellä Newport Beachin Lido-saarella. Brooks kertoi Trittille omasta hot rod -projektistaan ja siitä alkoi yhteistyö, joka oli johtaa amerikkalaisen autoteollisuuden mullistukseen.
Ken Brooks rakensi kotonaan yksinkertaista hot rodia. Autoa, jolla ajaa kovaa suola-aavikon kilparadoilla ja pitää hauskaa kalifornialaisen lähiön kaduilla ja bulevardeilla. Aikansa Trittin lasikuituveneitä ihaltuaan Brooks kutsui Trittin koeajamaan omaa projektiaan. Tuossa vaiheessa Brooksin hot rod oli vielä pelkkä runko, johon oli pultattu kiinni moottori, voimansiirto, ohjauslaitteet ja yksinkertainen istuin.
Lasikuitu oli uusi, kustannustehokas ja kestävä korimateriaali
Sora ja asfaltti vilisivät Bill Trittin silmien alla hänen testatessaan Brooksin hot rodia. Autossa ei ollut sen kummemmin lattiaa kuin koriakaan, mutta nopea se oli. Kun kauhusta kangistunut Tritt testilenkin päätteeksi nousi vapisevin jaloin autosta, hän sai idean, joka johti ensimmäisen Glasspar-urheiluauton syntyyn. Brooksin suunnitelmissa oli ollut rakentaa hot rodinsa kori alumiinista, mutta Bill Tritt vakuutti Brooksille, että se tulisi liian kalliiksi, eikä alumiininen kori olisi läheskään niin kestävä kuin mitä kustannustehokas lasikuitukori voisi olla. Siltä istumalta Bill Trittin ja Ken Brooks päättivät yhdistää voimansa ja hanke ensimmäisen lasikuitukorisen urheiluauton rakentamiseksi alkoi.
Glasspar G2 urheiluauton prototyyppi rakennettiin Willys-jeepin alustalle
Trittin ja Brooksin projektin aikoihin 1940-luvun urheiluautoja itselleen rakentaneet päätyivät käyttämään lähtökohtanaan Willys-jeepin alustaa, sillä sen akseliväli 102 tuumaa oli sama kuin himoitussa Jaguar XK120:ssa. 1950-luvun puolella kanta-autoksi valikoitui Kaiserin valmistaman Henry J, sillä sen 100 tuuman akseliväli ja erillisjousitettu keula oli urheiluauton sporttisen alustadynamiikan hieromiselle sopiva lähtökohta. Henry J:n alusta päätyi myös useimpien Glassparien alustaksi, mutta ensimmäinen auto syntyi Brooksin Willysin alustalle. Prototyypin niin ikään Willysistä lainattu 148cid rivinelonen tuotti vakiona 61 hevosvoimaa ja Brooksin virittämänäkin vain 66. Se ei yhdessä maastoajoneuvon alustan kanssa kuulosta kovin urheilulliselta, mutta madalletun alustan ja kevyen korin yhdistelmänä sen uskottiin tarjoavan riittävän suorituskyvyn lasikuitukoriselle urheiluautolle.
Ensimmäinen auto valmistui kesäkuussa 1951
Vajaat kaksi vuotta Bill Trittin ja Ken Brooksin ensikohtaamisen jälkeen kesäkuussa 1951 Ken ja Dolly Brooks hätkähdyttivät Lido Islandin ja Costa Mesan rauhallisia asukkaita, kun he ylpeinä testasivat ainutlaatuista lasikuitukorista urheiluautoaan Etelä-Kalifornian kaduilla. Omistajansa Brooks Boxeriksi ristimä auto osoittautui pätevän sporttiseksi kulkijaksi. Alkuperäinen Willysin viritetty rivikone oli saanut väistyä tehokkaamman V8-moottorin tieltä ja maastoajoon suunniteltu alusta oli onnistuneesti säädetty matalammaksi ja sopivaksi sisämaan mutkaisille vuoristoteille. Glassparilla pystyikin taittamaan 90-asteen mutkaan nopeudella, joka olisi vienyt suurimman osan 1950-luvun alun autoista suoraan romuttamolle.
Ensiesittely Petersen Motorama -autonäyttelyssä marraskuussa 1951
Automaailmaa kohahduttanut ensiesiintyminen autolle järjestyi marraskuussa 1951 Petersen Motorama -autonäyttelyssä. Kiinnostus autoa kohtaan oli suurta, joskin totuuden nimissä on sanottava, että todellista läpimurtoa ajatellen Glassparin kehitystyö vei liian kauan. Petersen Motoramassa esillä oli kolme muutakin lasikuitukorista urheiluautoa ja Chevrolet Corvetten ensimmäisen prototyypitkin valmistuivat jo kovaa vauhtia. Bill Tritt puski kuitenkin eteenpäin. Tritt nimesi autonsa Books Boxerin sijaan Glasspar G2:ksi ja valmistautui aloittamaan autojen tuotannon. Uudet isommat ja autonvalmistukseen paremmin sopivat tilat löytyivät Costa Mesan ja Santa Anan välistä Newport Avenuelta.
Glassparin tuotanto käynnistyi mediahypen keskellä
Glasspar G2 urheiluautojen tuotanto alkoi keväällä 1952, mutta varsinainen menestys jäi saavuttamatta. Mediassa auto herätti laajaa kiinnostusta. Autoon kävivät tutustumassa niin Life-lehden toimittajat kuin filmiryhmätkin ja auto päätyi merkittävään osaan Tony Curtisin tähdittämässä kilpa-autoilun maailmaan sijoittuvassa Hollywood-elokuvassa Johnny Dark. Mediamyllyn keskellä Bill Tritt vei yrityksensä pörssiin kerätäkseen pääomaa autojen massatuotannon käynnistämiseksi. Kiinnostus ei kuitenkaan realisoitunut autojen tilauksina ja maailmanvalloitus jäi tekemättä.
Suurin osa valmistuneista Glasspar G2 koreista myytiin kit car -koreine omatoimisille harrastajille ja autonrakentajille. Bill Trittin yritys ei kaatunut myyntivaikeuksiin eikä miestä voi syyttää yrittämättä jättämisestä. Isot toimijat tulivat takaa ensin rinnalle ja sitten ohi. 1950-luvun puolivälissä Tritt päätti jättää autobisneksen ja keskittyä veneenrakentamiseen. Päätös lienee ollut viisas ja perusteltu, sillä tuohon aikaan joka viides Amerikassa myyty lasikuituvene oli Glassparin valmistama.
Autonvalmistus ei mullistunut, mutta jotain pysyvää syntyi
Bill Tritt ja Ken Brooks jättivät yhteisellä projektillaan lähtemättömän puumerkin autoilun ja autonvalmistuksen historiaan.
Petersen Motoramassa esitellyistä neljästä lasikuituisesta autosta Glasspar oli ensimmäinen, joka päätyi tuotantoon saakka. Glasspar G2:sta tuli myös yksi suureen kukoistukseen kasvaneen kit car -teollisuuden uranuurtajista. Kaupaksi nimittäin meni paljon enemmän irtokoreja ja kit car -rakennussarjoja kuin valmiita Glasspar G2 autoja. Kit car -rakennusbuumin kautta Bill Trittin lasikuitukorien vaikutus ulottuu aina meille tänne Pohjolaan saakka.
Teksti: Kai Lappalainen
Artikkelikuvat: Life / Life-lehden avoin arkisto
