Autoharrastajan matkavinkki: Grossglockner alppitie
Grossglockner Hochalpenstrasse on henkeäsalpaavan kaunis alppitie ja yksi Itävallan kuuluisimpia nähtävyyksiä. Grossglockner vuoren rinteillä on järjestetty niin historiallisia moottoriurheilutapahtumia kuin testattu eurooppalaisten autonvalmistajien prototyyppejä ja hiottu ajoneuvojen teknisiä innovaatioitakin. Jokaisen Keski-Euroopassa lomailevan automatkailijan ja ajoneuvoharrastajan kannattaa käydä tutustumassa Grossglockner alppitiehen. Reitin neulansilmämutkia taittaessa täytyy nostaa hattua 1930-luvun huimapäille, jotka kävivät ylämäkiajoissa hurjaa taistelua vuoren herruudesta.
Ylämäkiajojen mahtimaan voima hiipuu
Itävallan taloudellinen tilanne oli 1930-luvulle tultaessa surkea. Yli puoli moljoonaa itävaltalaista oli menettänyt työnsä. Lama näkyi niin arjessa kuin juhlassakin – tai tarkemmin sanottuna juhlien puuttumisessa. Moottoriurheilu on aina ollut kallista, joten niukkoina vuosina lajin harrastamisesta on aina jouduttu tinkimään. Bensiininkäryisiä juhlia Alppien rinteillä vietettiin vähemmän kuin aiemmin.
Itävalta oli vielä vuosikymmen aikaisemmin ollut ylämäkiajojen mahtimaa, josta löytyivät niin parhaat reitit kuin kuljettajatkin. Vaikea taloudellinen tilanne johti moottoriurheilun hitaaseen kuolemaan. Sveitsi nousi uudeksi ylämäkiajojen kuningaskunnaksi, ja Italiassakin pedaalia poljettiin reippaaseen tahtiin kohti lattiaa kilpa-autojen kiitäessä Dolomiiteillä vuoren huippuja valloittamaan.
Itävallassa paluuta menneeseen haettiin aloittamalla Pohjois-Itävallan etelään yhdistävän alppitien rakentaminen Grossglockner vuoren yli. Projekti oli suuri ja kallis, mutta se helpotti alueen työllisyystilannetta tarjoamalla reilulle 4000 ihmisille töitä usean vuoden ajaksi.
Työtä tehtiin ankarissa olosuhteissa ja monin paikoin lihasvoimin. Talvella työt oli lopetettava kokonaan Grossglocknerin peittyessä lumeen ja jäähän. Viiden vuoden rakennustyön jälkeen tie oli lopulta valmis. Liikenne Alppien yli helpottui tien myötä, mutta samalla Itävalta sai uuden kansainväliset standardit täyttäneen kilparadan ylämäkiajoille.
Grossglockner laittoi niin kuljettajat kuin kalustonkin koville
Ensimmäinen ylämäkiajo Grossglocker alppitiellä järjestettiin 4.8.1935, vain päivä tien virallisten avajaisten jälkeen. Kilpailun myötä Itävalta sai jälleen oman suuren moottoriurheilutapahtuman, johon osallistui useita kansainvälisiä autokuntia ja moottoripyöriä.
Ensimmäinen vuoden 1935 kilpailu ajettiin 19,5km pituisella reitillä, jonka lähtö oli Fuschin kylässä Salzach laaksosta. Kilparata seurasi ensin sateen kastelemaa tasaisempaa osuutta Fucher Achessa, kunnes nousi vaikeammalle osuudelle kohti Ferleitin tietullia. Tullipistettä seuranneet etapit Piffalm, Nassfeldbrücke, Hexenküche ja Edelweisswand laittoivat kaluston jo todella lujille. Jos kalusto kesti nousun rasituksen ja kuljettaja piti ajoneuvonsa tiellä, näkivät osallistujat maaliviivan Oberen Nessfeldissä.
Grossglocker ylämäkiajon reitti oli vaativa. Mekaanikkojen mukaan vaikeinta oli valita kilpa-autoihin sopivat välitykset, joilla autot pysyivät hyvässä vauhdissa niin tasaisella kuin jyrkän nousuosuuden hiussilmukoissakin ja samaan aikaan kuljettajien hallinnassa.
Grossglockner vuori valloitettiin Alfa Romeolla
Moottoripyörät oli ensimmäisessä Grossglockner ylämäkiajossa jaettu neljään luokkaan. Kuninkuusluokan, eli yli 500-kuutioiset moottoripyörät, voitti wieniläinen Martin Schneeweiss, joka kaasutti huipulle 600-kuutioisella Austro Omegalla. Scneeweiss kellotti 19,5km radalla ajan 15.17,57 ja sai keskinopeudekseen 76,5km/h.
Urheiluautojen luokkavoitti meni Scuderia Ferrari -tiimin italialaiselle Carlo Pintacudalle, joka pysäytti Alfa Romeollaan kellon aikaan 15.15,69 ja sai keskinopeudekseen lukeman 76,7km/h. Nopeimman auton pokaalin valtasi niin ikään Scuderia Ferrari tiimin Alfa Romeolla ajanut Mario Tadini, joka selätti Grossglockner vuorelle rakennetun radan aikaan huimaan aikaan 14.42,74 (keskinopeus 79,56km/h).
Grossglocknerin ensimmäisen kilpailun keskeyttäneiden joukossa oli myös muuan Karl Abarth Wienistä. Itävaltalainen Abarth muutti myöhemmin Italiaan, muutti nimensä Carlo Abarthiksi ja perusti nimeään kantaneen Abarth-urheiluautoyrityksen. Lukemattomia voittoja ja palkintopokaaleja myöhemmin Abarth myi yrityksensä vuonna 1971 Fiatille.
ABS-jarrut kehitettiin Grossglockner vuorella
Itävallasta tuli vuonna 1938 osa natsi-Saksaa, Järjestyksessään toinen Grossglockner Grosser Bergpreis -ylämäkiajo järjestettiin vuonna 1938. Itävallan moottoriurheilujohtajaksi nimitetty saksalainen upseeri Adolf Hühnlein laati kilpailuun peräti 33,5 kilometrin mittaisen radan. Erittäin vaativa rata kipusi vuoren rinnettä kahteen kertaan yli kahden kilometrin korkeuteen.
Surkeissa sääolosuhteissa sateen, sumun ja mustan jään keskellä ajettu kilpailu osoittautui ennen sotaa valmistetuille kilpa-autoille ja moottoripyörille niin vaativaksi, että useiden ulosajojen ja onnettomuuksien jälkeen reittiä oli pakko lyhentää. Hühleinin reitistä sanottiin, että sen oli suunnitellut henkilö, jolla ei ollut mitään ymmärrystä oman aikansa moottoriajoneuvojen kyvyistä.
Viimeinen virallinen GB-kilpailu Grossglockner vuorella käytiin vuonna 1939. Toinen maailmansota keskeytti moottoriurheilun vuosiksi kaikkialla Euroopassa. Sodan päätyttyä ylämäkiajojen kulta-aika oli jo ohitse, mutta Grossglocknerista tuli tärkeä testirata autojen kehitystyössä. Grossglocknerin jäiset, lumiset ja sohjoiset rinteet näyttelivät merkittävää osaa mm. lukkiutumattoman ABS-jarrujärjestelmän kehitystyössä.
Alppitie ajoneuvoharrastajalle
Mestaruussarjojen osakilpailuja Grossglocknerillä ei enää toisen maailmansodan jälkeen ole ajettu. Liikenne alppitiellä on kasvanut niin tiheäksi, ettei reitin sulkeminen kilpailun ajaksi ole järkevää, eikä alppitie täytä nykyaikaiselta kilparadalta vaadittavia turvallisuusmääräyksiä.
Kilvanajoa vuoren rinteillä on silti aika ajoin nähty. Reitin avaamisen 50-vuotisjuhlien yhteydessä noin 100 ennen toista maailmansotaa valmistettua autoa ja moottoripyörää mittelöi vuoren herruudesta surkeissa sääoloissa, aivan kuten viimeiseksi jääneessä vuoden 1938 kilpailussakin.
Historiallisella kalustolla alppitiellä on kilpailtu myöhemmin, joskaan ei enää niin tosissaan kuin aikaisemmin. Vaikka kilpailutoiminta on loppunut, voi vuoren rinteillä nähdä mielenkiintoista kalustoa laidasta laitaan etenkin viikonloppuisin. Grossglockner alppitie on yksi Itävallan suosituimpia nähtävyyksiä. Oman kokemuksen pohjalta reittiä voi suositella jokaiselle Keski-Euroopassa lomailevalle ajoneuvoharrastajalle.
Teksti ja kuvat: Kai Lappalainen
Kuvien lisenssi: Creative Commons Attribution 4.0
