Kuvaraportti: Maranellon Ferrari-museo [osa 1/3]
– Ferrarit moottoripyöristä 2+2-paikkaisiin käyttöautoihin –
Maranello on Ferrari-fanien Mekka
Pieni Maranellon teollisuuskaupunki Pohjois-Italiassa Milanosta Bolognaan johtavan A1-moottoritien varrella on ehdottomasti tutustumisen arvoinen matkakohde jokaiselle Ferrarin historiaa arvostavalle fanille ja suoranainen mekka automerkkiä tulenpalavalla poltteella kannattaville Tifosi-faneille. Maranello lienee ainoa 17 000 asukkaan pikkukaupunki, jolle on oma ulosajonsa ja opastekylttinsä suoraan valtakunnan ykköstieltä. Eikä suotta, onhan Ferrarin punaista hengittävä kaupunki koko Italian yhteinen yleydenaihe.
Maranellon voi käytännössä jakaa kahteen osaan. Siihen, joka on Ferrarin omistuksessa ja siihen, joka ei ole. Jälkimmäisessä osassa ei San Biagio kirkon ja modernin kirjastorakennuksen lisäksi ole juurikaan nähtävää. Ferrarin omistamassa osassa sen sijaan autoilun historiasta ja kilpa-autoilusta kiinnostuneille koettavaa ja nähtävää on sitäkin enemmän, sillä käytännössä jokainen liike pikaruokapaikoista autovuokraamoihin elää Ferrarista.
Ferrarin tehtaalle ei ilman vaativia etukäteisjärjestelyjä tai auton ostamista ole vierailla asiaa. Formula 1 -tehtaan osalta turvatoimet ovat vielä tavallista autotehdastakin kattavammat. Maranellon ytimestä löytyvään Galleria Ferrari -automuseeon sen sijaan ovat satunnaiset matkailijatkin tervetulleita.
Ferrarin kaksipyöräinen yllätys
Maranellon Ferrari-museon sisäänkäyntiä hallitsevat Formula 1 -autot ja -tuotteet, mutta varsinainen näyttelyosasto alkaa yllätyksellä. Ensimmäisenä vastaan tulee moottoripyörä, jonka Ferrariksi tunnistaa lokasuojaan maalatusta korskuvasta orhista. Mitä ihmettä, onko Ferrari valmistanut moottoripyöriäkin? Kyllä on.
Enzo Ferrari aloitti kilpa-autotallin rakentamisen vuonna 1929, mutta jo muutamaa vuotta myöhemmin hän halusi laajentaa tallia perustamalla Moto Scuderia Ferrari -osaston vastaamaan kilpatoiminnasta moottoripyörillä. Vaikka Enzo oli loppuun asti isänmaallinen italialaisen insinööritaidon puolestapuhuja, valitsi hän kilpapyörien rakentamiseksi yhteistyökumppaniksi brittiläisen Rudgen, jolla oli Euroopan sarjoissa ajettu useita mestaruuksia.
Yhteistyö tuotti myös tulosta, sillä vuonna 1934 italialainen Giordano Aldrighetti voitti Ferrari Rudge 500TT pyörällä Targa Florion ja Italian mestaruuden. Voitosta huolimatta Moto Scuderia Ferrarin taival päättyi lähes yhtä yllättäen kuin oli alkanutkin, sillä 1930-luvun suuri lama lohkaisi Ferrarin kilpatallin budjetista pois suuren palan ja Rudgen käyttämät työntötankomoottorit alkoivat olla kilpailijoihin verrattuna vanhanaikaisia. Vuonna 1935 Enzo Ferrari hyllytti kilpailutoiminnan kaksipyöräisillä ja myi Ferrari Rudge kilpapyörät pois.
1934 Scuderia Ferrari Rudge 500TT replica
Miksi Ferrari on aina luottanut V12-moottoreihin?
Vaikka viimeinen V12-moottorilla Formula 1 maailmanmestaruuden voittanut malli olikin vuoden 1995 Ferrari 412 T1, yhdistetään Ferrari edelleen V12-moottoreihin. Nykyisten jatkuvasti tiukentuvien päästömääräysten aikakaudella V12-moottoreiden valmistaminen on tullut aiempaa hankalammaksi, mutta Ferrarin moottorivalikoimista niitä löytyy yhä edelleen, eikä valmistajalla ole aikomustakaan niistä luopua kuin pakon edessä.
Mistä Ferrarin kiintymys V12-moottoreihin johtuu? Vastaus on yksinkertainen: Ferrarin perustajan Enzo Ferrarin perinne velvoittaa. V12-moottoreista tuli kiinteä osa Ferrarin perintöä ensimmäisestä Ferrarin kokonaan itse rakentamasta vuoden 1947 Ferrari 125S autosta alkaen. Enzo Ferrari mieltyi kuutiotilavuudeltaan varsin pienikokoisiin, vapaasti hengittäviin V12-moottoreihin. Tällaisen moottorin kuutiotilavuus jakaantuu varsin pieniin sylintereihin, joista voidaan tehdä kevytrakenteiset. Tällöin kampiakseli ei vaadi suuri vastapainoja, sisäinen vastus pienenee ja moottoreita voidaan kierrättää korkeilla kierrosluvuilla.
Ferrarin ensimmäisen, suunnittelijansa Gioacchino Colombon mukaan nimetyn Colombo 125 V12-moottorin kuutiotilavuus oli vain 1,5 litraa. Moottori tuotti 118 hevosvoimaa, joka tuolloin oli käsittämätön saavutus niin pienestä koneesta. Ei olekaan ihme, että Ferrari 125S auto voitti heti ensimmäisenä vuotenaan 6/14 osakilpailua. Voittojen myötä korkealta kiertäneestä Ferrarin V12-moottorista tuli käsite, osa Ferrarin voitokasta legendaa, josta Enzo Ferrari piti kiinni loppuun asti.
Mille Miglia – tuhat mailia ruutulipulle
1953 Ferrari 340MM
1956 Ferrari 290MM
Ferrarin korskuvan orhin historia
Ferrarin takajaloilleen noussut korskuva orhi symboli juontaa juurensa italialaisen ensimmäisen maailmansodan lentäjän Francesco Baraccan hävittäjiin. Baracca koristeli lentokoneensa pienellä mustalla takajaloilleen nousseella orhilla, jonka häntä tosin uhkarohkeuden symbolina osoitti alaspäin.
Francesco Baracca menehtyi ilmataistelussa vuonna 1918. Nuori Enzo Ferrari tutustui sodan jälkeen Baraccan äitiin kreivitär Paolina Baraccaan, joka näki Enzo Ferrarin ensimmäisen voiton Alfa Romeon kuljettajana kesäkuussa 1923. Kreivitär ehdotti voiton jälkeen, että Enzo ottaisi edesmenneen poikansa korskuvan orhin voittaja-autonsa symboliksi.
Kansainvälisesti tunnetuksi tuotemerkiksi Maranellon korskuva orhi kasvoi V12-moottorisen Ferrari 125S auton menestyksen myötä.
Italialaista käsityötä kauneimmillaan
1958 Ferrari 250GT Berlinetta "Tour de France"
1969 Ferrari Dino 246 GT
Käyttöautoa etsimässä? 2+2 -paikkaiset Ferrarit
1967 Ferrari 330 GT 2+2
1989 Ferrari 412 2+2
Enzo Ferrari 1923–1978
Kuvaraportti Maranellosta jatkuu..
Sarjan seuraavassa osassa tutustutaan Ferrarin tuoreempiin malleihin ja moottoritekniikkaan sekä Maranellon Ferrariin kietoutuvaan turistibisnekseen ja viimeisessä osassa Ferrarin Formula 1 -historiaan.
Teksti ja kuvat: Kai Lappalainen
Kuvien lisenssi: Creative Commons Attribution 4.0