Maalit ja ruoste pois lasimurskapuhalluksella
Kuplaprojektin ensimmäisessä osassa kerroin aihion hankinnasta. Osiksi purettu, mutta kesken jäänyt projektiauto, näytti täysin ruosteettomalta vielä varastotallin hämärässä nurkassakin. Ennen auton viemistä maalarille päätin kuitenkin puhalluttaa korin peltiosat lasimurskalla puhtaaksi vanhoista maalikerroksista ja pintaruosteista.
Lasimurskapuhallus on kalliimpaa kuin hiekkapuhallus, mutta lasimurska on peltipinnoille hiekkaa huomattavasti hellävaraisempi. Hiekkapuhalluksessa peltipinta kuumenee nopeasti, mikä laajoilla peltipinnoilla johtaa pellin venymiseen. Lasimurskalla puhallettaessa pellin lämpeneminen on vähäistä, joten korin luukut ja ovet säilyvät puhalluksen jälkeenkin alkuperäisessä muodossaan.
Puhaltaminen tuo ongelmat armotta esille
Hämärässä tallinnurkassa lokasuojat näyttivät ruosteettomilta, mutta puhaltaminen millä tahansa materiaalilla paljastaa ongelmat armotta. Maali ja massakerrosten alta paljastui niin pitsimäisiä ruostekohtia kuin ruosteen nakertamia kanttejakin. Mitään suuria ongelmia ongelmia onneksi ei tullut vastaan. Kaikki peltiosat ovat auton alkuperäisiä, joten ne kannattaa korjata hitsaamalla.
Kuplavolkkarin lokasuojat ja luukut kaareutuvat joka suuntaan. Lokasuojissa on vielä sisäänpäin kantatut saumat, joten puhaltajalla oli täysi työ saada kaikki puhtaaksi. Aikaa lokasuojien, ovien, luukkujen ja muiden maalarille menevien korin pikkuosien puhaltamiseen meni kaiken kaikkiaan viisi tuntia.
Korityöt hitsaamalla
Yleensä suomiautojen korien hitsaustöihin saa uppomaan useita päiviä, kuukausia tai jopa vuosia. Tämän projektin kohdalla puhutaan vain tunneista, joten lasimurskapuhalluksen paljastamista ruostevaurioista huolimatta projektiauto oli erittäin hyvässä kunnossa.
Uutta metallia tarvittiin eniten lokasuojien alareunoihin, joista ensimmäinen omistaja oli syystä tai toisesta leikannut palaset pois. Suomessa tavallisten lisävarusteiden, lokasuojien kiveniskupeltien reiät hitsasin umpeen. Kiveniskupellit olivat huonossa kunnossa, joten ne eivät valmiiseen autoon enää kiinni päädy. Pelleillä oli aikanaan useita eri valmistajia ja jokaisen pelleissä kiinnitys oli erilainen. Samoihin reikiin käypäisiä kivipeltejä onkin käytännössä mahdotonta löytää.
Lokasuojien ohella MIG-hitsauskoneen hoivaa kaipasi myös etuluukku, joka joskus on saanut pienen kevyen osuman johonkin. Luukku on kyllä muodossaan, mutta aivan etureunassa oli rasituksesta tullut murtuma, jonka hitsasin umpeen. Samoin ovet vaativat pieniä vahvistuksia hitsaamalla.
Vanhojen ruostepaikkojen korjaus
Vuosien varrella autoja korjaillaan usein sieltä täältä ja ruostevaurioiden korjauksien tekijöitäkin on moneen lähtöön. Yleensä puran auki kaikki korin vanhat paikat, ainakin jos on vähänkin epäiltävissä, että kyseessä on ruostevaurion päälle hitsattu nk. ratsupaikka. Lasimurskapuhallus paljasti yhdestä lokasuojasta vanhan ruostekorjauksen. Se on kuitenkin tehty niin hyvin, ettei paikka vaatinut kuin pientä tasoittamista hiomalla.
Auton alkuperäiset ovet ovat edelleen tallessa, mutta ovien alareunat olivat tiivisteen alta päässeet ruostumaan. Etsin projektiautoon korvaavat ovet toisesta '67 kuplasta. Ne paljastuivat lasimurskapuhalluksessa erinomaiseksi.
Ongelmia tosin aiheuttivat korvaavien ovien saranatapit, jotka olivat päässet vuosien saatossa löystymään aivan liian löysiksi. Apparin puolen tapit vaihtuivat toiseen ylikokoon (8,15mm) ja samalla ylätappi vaihtui peilinkierteellä varustetuksi. Kuskin puolella saranat olivat niin kuluneet, että 8,15mm ylikokosaranatapitkaan eivät auttaneet. Saranoihin piti porata 10mm reiät ja prässätä reikiin 10,1mm messinkiset holkit 8,1mm sisähalkaisijalla, johon 8,15mm saranatapit saatiin tiukasti sovitettua.
Vuosimallin 1967 kuplan ovet ovat siinä mielessä haastavia löytää, että niitä käytettiin vain ko. vuosimallin autoissa. Vanhemmissa kuplavolkkareissa ovet olivat vielä leveämmällä kylkilistalla ja uudempien pystylamppuisten kuplien ovissa on jo paljon suurempiakin eroavaisuuksia.
Pisteosien esiin kaivelua
Maalausta varten puhallukseen piti vielä kaikki korinväriin maalattavat osat kerralla, jotta kaikki saisivat päälleen saman auton alkuperäisen L633 VW Blue sinisen sävyn. Ja niinhän siinä tietysti kävi, että moottoriluukun auki pitävä korinväriin maalattu jousi unohtui kyydistä terassille. No, onneksi osa on varsin huomaamaton, joten pieni sävyero siinä ei haittaa, mutta harmittaahan se silti.
Perinteiset ruostepaikat
Ihme kyllä kuplavolkkarien korien perinteiset ruostepaikat ovat projektiauton korissa täysin ehjiä. Projektiauto on uudesta lähtien palvellut Itä-Suomessa päivittäisessä ajossa usean vuosikymmenen ajan, mutta säilynyt silti koriltaan erittäin hyvässä kunnossa. Puskureiden korvakkeet, lämpökanavat, vararenkaan kotelo jne ovat kaikki kovaa ja alkuperäistä länsi-saksalaista metallia.
Aina ei tarvitse lähteä Kaliforniaan tai muualle merta edemmäksi kalaan hyvän ruostettoman aihion löytääkseen. Hitsaaminen on toki mukavaa hommaa sekin, mutta alkuperäinen hyväkuntoinen kori on helppo pitää hyvässä kunnossa tulevaisuudessakin. Siksi projektiauton aihion kuntoon kannattaa kiinnittää erityisen tarkkaa huomiota etenkin ensimmäistä projektia hankittaessa.
Kori automaalarille
Tästä projektista ei ole varaa eikä tarkoitus muutenkaan rakentaa viimeisen päälle tehtyä näyttelyautoa, vaan kaunis käyttökupla kesäisille kaduille ja cruising-tapahtumiin. Auton maalaa "tutuntuttu" maalari, entinen volkkariharrastaja itsekin. Projektikertomuksen seuraavassa osassa kori onkin toivottavasti jo aivan erinäköinen.
Teksti ja kuvat: Kai Lappalainen
Kuvien lisenssi: Creative Commons Attribution 4.0
