Menolippu Timbuktuun, eli kuinka Tintti sai Milou-koiransa – 1922 Citroën Scarabée d’Or
Citroën onnistui siinä, missä kukaan muu ei ollut vielä onnistunut
Niin kauan kuin on käyty kauppaa, on myytäviä tuotteita markkinoitu. Ja kun on haluttu käydä isoa kauppaa, on järjestetty suuria uutiskynnyksen ylittäviä markkinointitempauksia. Citroënin perustaja André Citroën oli suuren bisneksen ja suurten markkinointitempausten mies.
Myydäkseen Citroën Type B2 henkilöauton pohjalle rakennettua puolitelavaunuaan herra Citroën päätti tehdä jotain sellaista, jossa kukaan muu ei vielä ollut onnistunut - ajamaan Saharan autiomaan halki moottoroidulla ajoneuvolla. Temppu ei ole helppo vielä tänä päivänäkään. Koko ranskankielinen maailma seurasi jännityksellä, kun joulukuussa 1922 matkaan lähtenyt Citroënin retkikunta onnistui yrityksessään ja lunasti menolipun lisäksi vieläpä paluulipunkin.
Kohti käymättömiä korpimaita
Algeria oli 1900-luvun alkupuolla Ranskan siirtomaa tai ranskalaisesta näkökulmasta katsottuna osa Ranskaa. Afrikan mantereen suurimman maan Algerian myötä Ranskan valtakunta ulottui välimerellisiltä rannoilta syvälle Afrikan sydämeen, Euroopan mantereen kokoisen maailman suurimman aavikon toiselle laidalle.
Suurin osa Algerian väestöstä asui maan vehreällä pohjoisrannikolla Välimeren anneista ja maisemista nauttien. Aivan käymätöntä korpimaata Saharakaan ei ollut, sillä alkuperäisasukkaat berberit ja arabit olivat kamelikaravaaneineen vaeltaneet Saharan halki jo vuosisatojen ajan. Moottoriajoneuvolla kukaan ei vielä ollut Saharan yrityksessä onnistunut, vaan epäonnistuneet yrittäjät oli haettu kamelikyydillä kotiin.
Menolippu Timbuktuun
Saharan aavikon eteläreunalla sijaitsevaa Timbuktua ei ole turhaan käytetty synonyymina kaukaisille, lähes saavuttamattomille maille.
Euroopasta katsottuna reitti Timbuktuun kulkee kuuman, ankaran ja loputtoman laajalta tuntuvan aavikon läpi, jossa autoilevalle kuoleman uhka on jatkuvasti läsnä. Tekniikan on toimittava tai kotiin palataan puisessa arkussa. Jos palataan. Siksi ei olekaan ihme, että André Citroën valitsi retkikuntansa tavoitteeksi Saharan autiomaan ylittämisen ja nykyisessä Malissa sijaitsevan Timbuktun saavuttamisen.
Kuolemattoman skarabeen kyydissä
Joulukuussa 1922 André Citroën lähetti Algeriaan motorisoidun retkikunnan, johon kuului viisi Citroënin valmistamaa puolitelavaunua. Ne kaikki oli rakennettu Type B2 10CV henkilöauton rungolle, mutta voimansiirtoa oli vahvistettu kestämään aavikon rasitukset. Huomattavin muutos oli Type B2:n vakio taka-akselin korvaaminen kumitelaketjuilla. Telaketjujen avulla autojen paino jakaantui maanpinnalle tasaisemmin ja autot ikäänkuin uivat eteenpäin Saharan pehmeän hiekan pinnalla silloinkin, kun perinteisillä nelivetoisilla ajoneuvoilla eteneminen pysähtyisi.
Retkikunnan autoilla ei ollut varsinaista mallinimeä, vaan ne oli kaikki nimetty erikseen. Nimien inspiraation lähteinä käytettiin suurten tutkimusmatkojen löytöjä: Kultainen skarabee, Hopeinen kuunsirppi, Lentävä kilpikonna, Pyhä lehmä ja Ryömivä perhostoukka. Näin radionkuuntelijat pääsivät seuraamaan Kultaisen skarabeen etenemistä Afrikan paahtavan auringon alla hiekka-aavikon vaarojen uhatessa jokaisella kilometrillä.
Keisarilliset Kégresse-kumitelat
Toisin kuin tavalliset toisiinsa liitetyistä metallinpaloista valmistetut tavalliset telaketjut, Citroënin käyttämät Kégresse-kumitelat on valmistettu kumin ja kankaan seoksesta. Kumitelat suunnitteli ranskalainen insinööri Adolphe Kégresse työskennellessään vuosina 1906-1916 Venäjän tsaarin palveluksessa.
Kégresse varusti useita tsaari Nikolai II autotallin ja armeijan ajoneuvoja keksinnöllään. Kumiset telaketjut saivat niin tsaarilliset Rolls-Roycet kuin Packarditkin. Kommunistisen vallankumouksen nostettua päätään ja muutettua Venäjän historian kulun Kégresse palasi kotimaahansa Ranskaan. Andre Citroën kiinnostui hänen keksinnöstään ja hankki Kégresse-kumitelojen patentit itselleen. Citroënin tuotantolinjoilta valmistui off-road ja armeijakäyttöön Kégresse-puolitelavaunuja vuosina 1921-1937.
Koko Ranska oli ylpeä Citroën-seikkailijoista
Retkikunnan johtoon herra Citroën asetti hyvät ystävänsä Georges-Marie Haardtin ja Louis Audouin-Dubreuilin. Kumpikaan heistä ei ollut ammatiltaan tutkimusmatkailija, vaikkei Saharan ylittäminen jäänytkään heidän viimeiseksi retkekseen. Molemmat miehet olivat ensimmäisen maailmansodan käyneitä veteraaneja ja heitä yhdisti kiinnostus ilmailuun ja autoiluun.
Aikansa parhaalla off-road tekniikalla varustettuna Georges-Marie Haardt ja Louis Audouin-Dubreuil lähtivät 17.12.1922 yli 3600 kilometriä pitkälle matkalle kohti Timbuktua. Matka alkoi Välimeren rannalta retkikunnan varsinaiseen alkupisteeseen Touggourtin kaupunkiin Saharan pohjoislaidalle. Rannikolta sisämaahan johtava tie päättyi Touggourtiin, joten edessä oli todellinen haaste 1920-luvun ajoneuvotekniikalle.
Kotona Ranskassa retkikunnan etenemistä seurattiin henkeä pidätellen. Apuna tässä oli toinen äskettäin tehty ja nopeasti levinnyt keksintö radio. Tiedot retkikunnan kaikista vaiheista välitettiin pääkaupunkiin Pariisiin, jossa sankarillinen matka Saharan autiomaan halki oli kaikkien huulilla. Ranska oli ylpeä seikkailijoistaan ja Citroënista.
Yli 7000km polttavalla aavikolla
Matkanteko aavikolla oli hidasta ja vaivalloista. Noin 20 hevosvoimaa tuottaneilla 1,5-litraisilla rivinelosilla varustettujen aavikkoautojen huippunopeus hyvällä alustalla oli 45km/h. Päivällä retkikuntaa rasitti paahtava aurinko ja yöllä pakkasen puolelle laskenut lämpötila. Pessimistien yllätykseksi sekä autot että miehet selvisivät rankasta urakastaan kunnialla ja saapuivat Timbuktuun tammikuussa 1923.
Koko Ranska juhli Citroënin saavutusta ja syystäkin ylpeä retkikunta päätti tuplata haasteensa. Alunperin Citroënin tarkoituksena oli ajoneuvojen hylkääminen Timbuktuun ja paluu kotimaahan merta pitkin, mutta Haardt ja Audouin-Dubreuil retkikuntineen päätti palata ajamalla takaisin lähtöpisteeseen.
Citroënin puolitelavaunut Kultaisen skarabeen johdolla kestivät myös paluumatkan rasitukset ja retkikunta saapui perille Touggourtiin 7.3.1923.
Maailmankuulun Milou-koiran esikuva on Saharan ylittänyt Flossie
Pariisin ja Ranskan ohella Citroënin retkikunnan matkaa seurattiin radion välityksessä koko ranskankielisessä maailmassa. Yksi matkan käänteitä radion ääressä jännittänyt oli 15-vuotias lukiolainen Georges Prosper Remi, joka maailmalla tunnetaan paremmin taitelijanimellä Hergé.
Saharan aavikon kahteen kertaan retkikunnan jäsenenä ylittänyt valkoinen Sealyhaminterrieri Flossie teki tulevaan sarjakuvataiteilijaan niin suuren vaikutuksen, että Hergé piirsi Flossien inspiroimana sarjakuviensa sankarille Tintille tämän uskollisen seuralaisen Milou-koiran.
