Stuttgartin Retro Classics 2018 messut
Raportti satunnaisen suomalaisen ajoneuvoharrastajan matkasta "isojen poikien" autotapahtumaan, josta ei autoilun historian loistokkuutta, kromin kiiltoa, virheetöntä maalipintaa ja käsittämättömän korkeita hintalappuja puuttunut. Mutta josta silti uupui se jokin. Se suuri intohimo, joka saa tavallisen keskituloisen palkansaajan viettämään satoja tunteja autotallissa entisöimässä suvun perintöautoa, siitäkin huolimatta, ettei tule koskaan samaan takaisin autoon käytettyjä euroja. Onneksi ajoneuvoharrastuksessa ei ole kyse vain rahasta, vaan jostain merkityksellisemmästä.
Maailman suurin klassikkotapahtuma sisätiloissa
Retro Classics messut ovat Saksassa suuri bisnes. Stuttgartin nelipäiväiset messut järjestettiin 22.-25.3.2018 Stuttgartin messukeskuksessa, joka sijaitsee kätevästi lyhyen kävelymatkan päässä lentokentältä. Messukeskuksen 10 hallia ja osa käytävistäkin oli varattu klassikkoautoille, rompetorille, tavaramyyjille sekä palveluitaan ja autojaan myyneille yrityksille. Kaiken kaikkiaan lattiapinta-alaa tapahtumaa varten oli yli 140 000 m². Vertailun vuoksi Helsingin messukeskuksessa tilaa on 58 000 m², kun koko kapasitetti on yhden tapahtuman käytössä.
Retro Classics -messujen toimitusjohtaja Karl-Ulrich Herrmann totesi lehdistölle pitämässään avajaispuheenvuorossa näin:
Klassikkoautojen hintojen räjähdysmäinen kehitys epärealistisiin mittasuhteisiin on nyt ohi ja markkinat ovat rauhoittuneet. Klassikkoauto on loipultakin palaamassa sinne, mihin se kuuluukin – kadulle, osana yhteistä kulttuurihistoriaamme. Teillämme kulkee enemmän ja enemmän nuoria klassikkoautoja. Niillä ajetaan mukavuus- ja turvallisuuspuutteistaan huolimatta. Ne edustavat monien messukävijöidemme lapsuuden muistoja ja nuoruuden autounelmia.
Tämä kehitys oli hyvin nähtävissä messuilla. Sen vielä suomalaisenakin ymmärtää, että meillä yhä arkiajossa oleva kuolematon MB W124 on Saksassa jo klassikko, jonka arvo nousee vuosi vuodelta, mutta muutaman vuoden ikäisen M-sarjan BMW:n kohdalla täytyy jo kysyä itseltään kuuluisivatko nämä nk. neoklassikot siten johonkin toiseen tapahtumaan.
Tästä raportista olen tietoisesti karsinut pois kaksi ääripäätä. Sekä sotaa edeltäneet pääosin saksalaiset ja brittiläiset loistoautot hulppeine hintalappuineen että 1990-luvun ja sitä tuoreemman kaluston. Palaan niihinkin myöhemmin. Kuvia on silti paljon. Tervetuloa Stuttgartin Retro Classics -messuille näiden kuvien saattelemana.
Retro Classicsin päänäyttely oli koottu heti messukeskuksen läntisen sisäänkäynnin viereen halliin numero 10. Punaisilla ja sinisillä matoilla on niin paljon mustaa kiiltävää maalipintaa ja krominhohtoa, että kameran automatiikalla oli vaikeuksia löytää loisteesta tarkennuspistettä. Automaatista oli luovuttava ja hoidettava kuvaaminen perinteisesti. Näiden autojen muotoilussa ja yksityiskohdissa riittää ihailtavaa.
Harvinainen kokoelma neuvostoautoja
Päähallin ehdottomasti parasta antia oli liettulainen Neuvostoliitossa valmistettujen luksus-, edustus- ja erikoisautojen kokoelma. Autot olivat ensimmäistä kertaa esillä yhdessä saman katon alla. Upeasti entisöidyt neuvostoharvinaisuudet olivat juuri sopivaa vastapainoa länsi-eurooppalaisten merkkien rinnalla.
Liettualaiseen kokoelmaan kuuluu useita harvinaisuuksia, joita on aikoinaan valmistettu kommunistisen puolueen korkeimman johdon käyttöön vain muutamia kappaleita. Siinä missä länsiautojen tuulilaseja koristivat loputtomat 'Please don't touch!' laput, liettualaiset esittelivät autojaan mielellään ja antoivat messuvieraiden käydä kokemassa miltä maisema näyttää ZIL-limusiinin takapenkiltä. Hatunnoston arvoinen esiintyminen!
Itärauta oli saksalaiselle messuyleisölle ennen näkemätöntä, mutta mieluisaa katsottavaa. Päädyin itsekin vastailemaan kysymyksiin autojen alkuperästä, vaikka olin paikan päällä vain kuvaamassa. Volgalla, piikkinokka-Mossella ja muulla itäraudalla on kuitenkin Suomen ajoneuvohistoriassa niin pitkät perinteet, että saksalaisten kysymyksiin vastailu onnistui ihan perustietämyksellä Neuvostoliiton autoteolllisuudesta.
Porsche, Porsche, Porsche..
Stuttgart on Porschen kotikaupunki. Porsche on myös yksi saksalaisen autourheilun suurimmista symboleista. Ei siis ole ihme, että Retro Classics tapahtuma oli täynnä Porscheja. Osassa halleista subjektiivisella MUTU-tuntumalla arvioiden joka kolmas auto oli 911 Porsche. Lähes kaikki Porschet oli myös kunnostettu läpikotaisin, ainakin päällisin puolin tarkasteltuna. Porscheja oli itse asiassa niin paljon, että satunnainen ajoneuvoharrastaja alkoi tuntea alkavaa Porsche ähkyä.
Samaa voi tosin sanoa Mercedes Benzin 1980- ja 1990-lukujen automalleista. Massasta erottuminen on vaikeaa, kun joka puolella on näyttelykuntoisia suosikkimalleja.
Onneksi joukkoon mahtui myös muutama mielenkiintoinen Porsche, kuten tämä 1964 Le Mans kilpuri. Ranskalaiset Jacques Dewes ja Jean Kerguen ajoivat tällä autolla kokonaiskilpailun 12. sijalle ja toisella samanlaisella Porschella ajettiin alle kaksilitraisten Gran Touring luokan voittoon.
Helmi: 1955 Woodill Wildfire
Täysentisöityjen autojen joukosta silmään pisti erityisesti tämä Retro Classicin piristysruiske, jota ei vielä oltu ehditty entisöidä (ja jos allekirjoittaneelta kysytään, niin toivottavasti ei entisöidäkään). Auto on vuosimallin 1955 Woodill Wildfire.
Robert "Woody" Woodill oli kalifornialainen Dodge ja Willys autojen jälleenmyyjä, joka päätti rakentaa oman Willys-pohjaisen urheiluauton ajan henkeen sopivasti lasikuitukorilla. Autoja valmistui vuosien 1952 ja 1958 välisenä aikana noin 15 kappaletta. Woodill ehti esitellä Wildfiren ennen ensimmäisen Chevrolet Corvetten esittelyä, joten auto oli ensimmäinen amerikkalainen lasikuitukorinen urheiluauto.
Woodillin rakentamien autojen lisäksi Wildfirea myytiin rakennussarjana harrastajille yhteensä 285 kappaletta. Tiedossa ei ole kuinka moni niistä lopulta päätyi kadulle asti. 'Tehdasvalmisteisissa' Wildfire autoissa takakontin kansi aukeaa ylös. Rakennussarjassa kansi oli kiinteä osa autoa. Tästä yksityiskohdasta Stuttgartissa näytteillä (ja myytävänä) ollut auto on helposti tunnistettavissa aidoksi Woodilliksi.
Auton lasikuitukorin pinnalla ja kabiinissa on niin komea ajan mukanaan tuoma patina, että tämän yksilön soisi säilyvän tällaisenaan. Vieressä seisoneita täysentisöityjä autoja katsellessa kovin luottavaista oloa patinan säilymiseen ei jäänyt.
AC Cobra ja ostotarjous
Aito AC Cobra säväyttää aina. Tämä 427cid remmiahdetulla moottorilla varustettu, 9400km ajettu yksilö on ollut kahdella omistajalla. Auto on hyväksytty Shelby World Registryyn. Ja kuten melkein kaikki muukin kalusto Retro Classicissa, tämäkin auto oli myytävänä.
Taustalla istuva kolmea AC Cobraa ja muita autojaan myynyt herra ei hintaa suostunut sanomaan. Ilmeisesti en ollut potentiaalinen ostajaehdokas. Kun kerroin hänelle omistavani samanvärisen Neptune blau varhaispallokeula camperin täysin alkuperäisessä kunnossa, kuten taustalla myytävänä näkyy, muuttui asenne. Volkkari pitäisi ehdottomasti myydä hänelle Saksaan. Kieltäydyin kuitenkin kohteliaasti. Kaikki ei ole kaupan. Taustalla näkyvän 1968 Volkswagen Westfalia retkeilyauton hintapyynnön herra minulle kertoi. 43 000 euroa.
Amerikkalaisia autoja Retro Classicissa oli suomalaisen harrastajan näkökulmasta katsottuna todella vähän. Mutta ne harvat Mustangit, jotka näyttelyyn oli tuotu, keräsivät tuhansittain innokkaita kuvaajia.
Japanilaiset klassikkoautot
Myös japanilaisvalmisteisia autoja oli Retro Classic tapahtumassa vähän. Piristävä poikkeus oli tämä eteläsaksalaisen Freyn Mazda museon Wankel-osasto kahden näyttelyhallin välisellä käytävällä.
Ensimmäiset Datsunit saapuivat Suomeen 56 vuotta sitten Autokeskus Oy:n tehtyä jälleenmyyntisopimuksen japanilaisen autonvalmistajan kanssa ensimmäisenä Euroopassa. Samana vuonna 1962 aloitettiin sopimusneuvottelut Toyotan kanssa. Kummankin merkin eri mallit ovatkin olennainen osa suomalaista autokantaa. Saksassa on toisin. Molemmat merkit ovat pieniä ja vanhemmat mallit loistavat lähes täydellisellä poissaolollaan. Muutama yksilö Retro Classiciin oli kuitenkin päätynyt.
Irmscherin väriloistoa, Citroënin ennakkoluulottomuutta
Irmscherin osasto toi kaivattua väriä autojen muuten hyvin konservatiiviseen värimaailmaan. Rallin Euroopan mestariksi Asconan A-mallilla ajanut Walter Röhrl oli messuilla mukana nimikirjoituksia jakamassa. Irmscher Opeleista ja erityisesti Mantasta on tulossa oma artikkeli piakkoin.
Jos autosta voi sanoa, että se on ylientisöity, niin useita esimerkkejä sellaisista autoista messuilla oli tarjolla. Nämä Darmstadissa toimivan Karl's Autowerkstatt pajan entisöimät Citroënin DS mallit kuuluvat kenties ylientisöityjen kategoriaan, mutta ranskalaisella ennakkoluulottomuudella ja elegantiudella autot käänsivät takuuvarmasti ohikulkeneiden messuvieraiden päät Porschejen, Mersujen ja Ferrareiden keskellä. Autoja sai myös tutkia lähempää ja koeistua alkuperäistä Citroën tunnelmaa. Myös näistä kauniista isoista kissoista on juttua tulossa piakkoin lisää.
Yhdeksän hallin ja neljän tunnin kävelyn jälkeen eteen avautui viimeisen näyttelylle varatun hallin rompetori ja pienempien työpajojen esittelypisteet. Autojen hintatasoon verrattuna osien hinnat eivät olleet järkyttävän kalliita, mutta kuitenkin selkeästi kalliimpia kuin rompetoreilla Suomessa ja myyjätkin olivat lähes poikkeuksetta ammattilaisia. Toisaalta, Retro Classicsin rompetorin pöydiltä saattoi ainakin ensimmäisinä päivinä saksalaisten merkkien harrastaja tehdä löytöjä.
Mitä messuilta jäi päällimmäisenä mieleen?
Ensinnäkin se, että Fast'n Loudin ja vastaavien tv-sarjojen myyntihinnat eivät enää tunnu ollenkaan mahdottomilta. Samanlaisia poskettomia hintapyyntöjä näkyi Retro Classics tapahtumassa ja viikonlopun kuluessa todella monen auton tuulilasiin ilmestyi Sold/Verkauft -ilmoitus. Kirjoitan harrasteautojen hinnoista ja entisöintien tasosta vielä erillisen artikkelin. Tosiasia on kuitenkin se, että Saksan hintataso nostaa vanhojen klassikkoautojen hintoja myös Suomessa ja autoja myös yhä kiihtyvällä tahdilla viedään Suomesta pois.
Toisaalta tuli ikävä esimerkiksi American Car shown kotoisempaa tunnelmaa, jossa esillä on sellaisiakin autoja, jotka on ensin itse omassa mielessä visioitu ja sitten vapaa-aikana autotallissa omin käsin toteutettu. Retro Classics -tapahtumassa näitä ei juuri näkynyt. On hienoa, että Suomessa pienilläkin resursseilla voi saada aikaan jotain sellaista, joka kannattaa tuoda suuren yleisön eteen.
Kolmanneksi saksalainen klassikkoautojen harrastaja on keskimäärin harmaantunut eläkeikäinen tai eläkeikää lähestyvä hyvin toimeentuleva mies, jolle raha ei ole ongelma. Kalleimmat autot lienevät joka tapauksessa ennen kaikkea sijoituksia. Runsaudenpulaa katsoessa tuli taas mieleen Jaakko Parantaisen legendaarinen lausahdus: "Auto tykkää, kun sillä ajetaan!" Kuinka paljon mahtaa 699 000€ maksavan entisöidyn Porsche 356:n matkamittariin vuodessa kilometrejä kertyä?
Ja vielä lopuksi alkuperäisyyden puute. Ei käy kieltäminen, etteivätkö toinen toistaan paremmin entisöidyt klassikot olisi komeaa katseltavaa. Mutta missä ovat kaikki ne autot, jotka yhä kantavat ylpeänä alkuperäistä maalipintaansa ajan saatossa mukaan kerääntyneine naarmuineen ja kolhuineen. Kumpaa sinä arvostat enemmän? Itse pidän alkuperäisestä patinasta ja siitä, että auton historia myös näkyy. Tietysti oma paikkansa on täydellisillä entisöinneilläkin. Mutta silti, auto voi olla alkuperäiskuntoinen vain kerran.
Retro Classics 2019 järjestetään Stuttgartissa 7.-10-3-2019.
Teksti ja kuvat: Kai Lappalainen
Kuvien lisenssi: Creative Commons Attribution 4.0