TEE SE ITSE
Opel Astra G 1.6 8v jakopään hammashihnan, vesipumpun ja termostaatin vaihto
5.2.2021
Teksti ja kuvat: Kai Lappalainen
Autokoulun ensimmäisellä tunnilla opeteltiin vaihtamaan jakopään hammashihna
Perheen jälkikasvulle ajo-opetus- ja ensiautoksi netin huutokaupasta näkemättä ostettu vuosimallin 2002 Opel Astra G osoittautui koeajolla onnistuneeksi hankinnaksi. Autolla oli ollut ennen meitä vain yksi omistaja. Kilometrejä oli kertynyt maltilliset 113 400 ja huoltokirjakin oli asianmukaisesti täytetty.
Autoa huudettaessa oli selvää, että auto tulisi heti huoltaa perusteellisesti, vaikkei asiasta huutokaupan yhteydessä ollut erikseen mainintaa. Huolto ja samalla autokoululaisen ajo-opetus päätettiin aloittaa tekemällä ensimmäiseksi jakopään hihnan vaihtotyöt itse.
Mikä on jakopää?
Moottorin jakopäällä tarkoitetaan nokka-akselia tai -akseleita pyörittävää mekanismia, joka on moottorin etupäässä. Nokka-akseleiden lisäksi jakopää voi pyörittää muitakin moottorin laitteita, kuten jäähdytysjärjestelmän vesipumppua.
Valtaosassa henkilöautojen moottoreita nokka-akseleiden pyörittäminen tapahtuu hammashihnan eli jakopäänhihnan välityksellä. Toinen yleisesti käytetty tapa on nokka-akseleiden pyörittäminen ketjulla (jakoketjulla). Erityisesti vanhemmissa moottoreissa nokka-akselia voidaan pyörittää rattailla ilman hammashihnaa tai ketjua.
Mistä tiedän, mikä on jakopään hammashinnan oikea vaihtoväli?
Jakopään hammashihnan hyvästä kunnosta ja oikein säädetystä kireydestä on huolehdittava tarkasti, sillä hihnan katketessa ajon aikana tai moottorin pyöriessä voivat männät osua avoimiksi jääneisiin venttiileihin. Seurauksena on vakava moottorivaurio, jonka korjaaminen voi tulla erittäin kalliiksi tai osoittautua mahdottomaksi toteuttaa järkevällä budjetilla.
Oikea jakopään hammashihnan vaihtoväli löytyy auton käyttöohjekirjoista tai sitä voi kysyä maahantuojalta.
Kahdeksanventtiilisessä Astran 1.6-litraisessa Z16SE-moottorissa männät ja venttiilit eivät osu toisiinsa hihnan katketessa, mutta jakopäänhihnan hyvästä kunnosta kannattaa silti huolehtia, ettei matka yllättäen jää kesken. Alunperin hihnan vaihtoväli on moottorissa ollut 120tkm tai 8 vuotta (kumpi tulee ensin täyteen), mutta myöhemmin vaihdon kilometriväliä on lyhennetty 80tkm ja edelleen 60tkm.
Voinko vaihtaa jakopäänhihnan itse?
Opel Astra G:n 1.6-litraisen ja 8-venttiilisen SOHC-moottorin jakopään vaihtotyö onnistuu kotitallissa tai vaikka pihamaalla. Jakopään täydellinen hihnasarja ei ole kallis, joten vaihtotyö kannattaa tehdä ajallaan.
Samassa yhteydessä kannattaa vaihtaa termostaatti, sillä sen kotelo on Astran 1.6-litraisessa 8V-moottorissa sijoitettu jakopään hammashihnan suojakotelon taakse, eikä termostaattia voi vaihtaa purkamatta ensin jakopäätä pois tieltä.
Työ hoituu ensikertalaiseltakin yhdessä iltapäivässä, jos ei purkaessa paljastu mitään ikäviä yllätyksiä. Hyvän työkalusarjan lisäksi hyväksi avuksi vaihtotyössä ovat pulttipyssy ja nokka-akselin hihnapyörän lukitustyökalu.
Opel Astra G jakopään, vesipumpun ja termostaatin purkaminen
- Irrota akusta varmuuden vuoksi miinuskaapeli.
- Nosta auton etupää tukeville alustapukeille. Irrota oikea eturengas. Irrota sisälokasuojan suojalevy. [kuva 2]
- Tyhjennä moottorin jäähdytysneste jäähdyttimen tyhjennyspropusta sopivaan astiaan. Proppu sijaitsee syylärin oikeassa alakulmassa.
- Irrota ilmanpuhdistin ja imuilmaputki.
- Irrota jakopään hammashihnan suojakotelon yläkansi. Kansi on kiinnitetty pultein ja muovisin kynsin.
- Irrota sytytystulpat. [kuva 6]
- Pyöritä moottoria kampiakselin kiinnityspultista myötäpäivään niin kauan, että ensimmäinen sylinteri on puristustahdin yläkuolokohdassa (YKK), jolloin sekä nokka-akselin että kampiakselin merkit ovat jakopään suojakotelossa olevien merkkien kohdalla. [kuva 7]
- Irrota kiilahihna (moniurahihna) ja kampiakselin kiilahihnapyörä. [kuvat 8a, 8b ja 8c]
- Tue moottori joko ylhäältä tukiraudalla tai moottorinostimella moottorin nostokorvakkeista tai alhaalta tunkilla. Jos käytät tunkkia, varo ettet vahingoita moottorin öljypohjaa. [kuva 9]
- Irrota moottorin oikeanpuolimmainen kiinnike kumeineen.
- Irrota kiilahihnan kiristinrulla. [kuva 8b]
- irrota hammashihnan suojakotelon alakansi.
- Varmista, että moottori ei ole päässyt pyörimään ja merkit ovat edelleen oikeilla kohdillaan.
- Käännä hammashihnan kiristinrullan varsi ääriasentoonsa. Lukitse kiristin paikoilleen työntämällä tuurna tai sopiva poranterä varren ja pohjan reikien läpi. [kuva 14]
- Löysää vesipumpun pultteja hieman ja käännä pumppua niin, että hammashihna löystyy. Huomaa, että raotetun vesipumpun takaa saattaa tulla jäähdytysnestettä, vaikka neste olisikin jo poistettu vaiheessa 3.
- Irrota hammashihna. Huolehti, ettei moottori pääse pyörimään.
- Irrota hammashihnan hihnankiristin.
- Irrota kampiakselin hammashihnapyörä. Pyörä lähtee irti vetämällä tai kevyesti vastakkaisilta puolilta kampeamalla.
- Irrota nokka-akselin hammashihnapyörä. Varmista nokka-akselin hihnapyörän lukitustyökalun avulla, ettei nokka-akseli pääse pyörimään. [kuva 19]
- Irrota vesipumppu.
- Irrota hammashihnan suojakotelo.
- Irrota termostaatin suojakotelo ja termostaatti. [kuva 22]
Tarvittavat purkutoimet on nyt suoritettu. Ennen uusien osien asentamista, varmista vanhoihin osiin vertaamalla, että olet saanut varaosaliikkeestä oikeat osat.
Opel Astra G jakopään hihnasarjan, uuden vesipumpun ja termostaatin asennus
- Puhdista ja hio hienolla vesihiomapaperilla termostaattikotelon ja moottorin lohkon kiinnityspisteet puhtaiksi.
- Vaihda koteloon termostaatin mukana tuleva tiivisteregas.
- Asenna uusi termostaatti paikalleen. Huomaa, että joissain termostaateissa saattaa olla merkintä oikeasta asennussuunnasta.
- Kiinnitä termostaattikotelo paikoilleen tasaisesti molemmilta puolilta kiristäen.
- Asenna jakopäänhihnan suojakotelo takaisin paikoilleen.
- Puhdista tarvittaessa vesipumpun ja moottorin kiinnityskohta liasta. Asenna uusi vesipumppu ja tiivisterengas kevyesti paikoilleen. Älä kiristä pultteja vielä lopulliseen kireyteen.
- Asenna nokka-akselin ja kampiakselin hammashihnapyörät ja sopivalla tuurnalla ääriasentoonsa lukittu hihnankiristin takaisin paikoilleen. Käytä hihnapyörän asennustyökalua pyöriä kiristettäessä samalla tavalla kuin irrotusvaiheessa.
- Tarkasta, että hihnapyörät on asennettu oikein päin ja merkit täsmäävät suhteessa kotelon merkkeihin.
- Asenna uusi jakopään hammashihna paikalleen hammashihnapyörille niin, että hammashihnan kiristimen ja vesipumpun puoli jää löysälle ja keulan puoli kireälle.
- Irrota hihnankiristimen lukitukseen käytetty tuurna tai poranterä, jolloin kiristinrulla painuu hammashihnaa vasten.
- Kiristä hammashihnaa vesipumppua varovasti kääntämällä niin pitkään, että hammashihnan kiristin kääntyy ääriasentoonsa. Älä käännä pidemmälle.
- Kiristä vesipumpun kiinnityspultit kevyesti, ettei pumppu pääse pyörimään.
- Kiinnitä kampiakselin keskipultti väliaikaisesti paikalleen. Käännä kampiakselia kaksi täyttä kierrosta myötäpäivään (moottorin pyörimissuunta). [kuva 35]
- Varmista, että nokka- ja kampiakseleiden ajoitusmerkit täsmäävät kotelon merkkeihin. Jos merkit eivät täsmää, irrota hammashihna ja asenna se uudelleen varmistaen, että jakopäänhihnan keulan puoli on oikeassa kireydessä.
- Avaa vesipumpun kiinnityspultteja niin paljon, että saat käännettyä pumppua hitaasti vastakkaiseen suuntaan. Käännä pumppua niin kauan, että hihnankiristysrullan osoitin on pohjalevyn V-uran keskikohdassa.
- Kiristä vesipumpun kiinnityspultit.
- Pyöritä moottoria myötäpäivään kampiakselin päästä kaksi kierrosta. Tarkasta, että ajoitusmerkit ovat edelleen oikeilla kohdillaan ja hihnankiristimen osoitin on pohjalevyn V-uran keskikohdassa. Jos kiristimen osoitin ei ole oikeassa kohdassa, on säätö suoritettava uudelleen vesipumppua kääntämällä. [kuva 39]
- Jos kaikki ajoitusmerkit ovat oikeilla kohdillaan, asenna purkuvaiheessa irrotetut osat päinvastaisessa järjestyksessä takaisin paikoilleen.
- Muista täyttää jäähdystysjärjestelmä oikealla jäähdytinnesteellä ennen moottorin käynnistämistä.
Opel Astran jakopääremontin hinta
Astran jakopääremontin yhteydessä autoon tehtiin myös määräaikaishuolto. Vaihtoon menivät jakopään osien lisäksi moniurahihna kiristimineen, vesipumppu, termostaatti, sytytystulpat, filtterit ja moottorin nesteet. Astran osat ovat edullisia, mutta koska autossa on ilmastointi, kaikissa varaosaliikkeissä ei ollut oikeita osia suoraan hyllyssä. Hintaa varaosille kertyi yhteensä vajaa 200 euroa.
Jos perustyökalut pysyvät kädessä, jakopäänhihnan vaihtotyön tekee muutamassa tunnissa. Ensikertalaisilla vierähti iltaan asti, mutta toki työvaiheiden kuvaaminen otti oman aikansa.
Hammashihnapyörien irrottamista ja kiinnitämistä varten hankittiin Bahcon yleismallinen hihnapyöräavain. Sen tapit osoittautuivat liian paksuiksi kampiakselin hihnapyörän avaamiseksi, mutta vaihtamalla tapit ohuempiin pultteihin kampiakselin irrotus- ja kiinnitystöiden ajaksi työvaiheet sujuivat ongelmitta. Muuten jakopääremonttiin riittivät perustyökalut.
Keväällä edessä odottaa jarrujen läpikäynti ja kun autokoululainen on korttinsa saanut, vaihdetaan varsin ylhäältä ottava kytkin uuteen. Näistä töistä on luvassa artikkelit tulevaisuudessa.
Teksti ja kuvat: Kai Lappalainen
Kuvien lisenssi: Creative Commons Attribution 4.0