Riihimäen Turpakäräjät 24.6.2020

Riihimäki on Suomen Hollywood, hehkuttaa riihimäkeläinen julkimo Janne Kataja kotikaupunkiaan. Hollywoodin kuuluisat kukkulat tasaiselle suo- ja peltomaalle perustetun Riihimäen ympäriltä puuttuvat, mutta Turpakäräjille kokoontuneet jenkkiautot ja etenkin suomalaisittain harvinaisen komea rodien rivistö saivat satunnaisen cruising-vieraan hieraisemaan silmiään. Ollaanko tässä nyt Kaliforniassa vai Kanta-Hämeessä? Ja kun vielä kuuma aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, asfaltti hehkui jalkojen alla ja V8-moottorit murahtelivat, täytyi todeta Katajan olevan oikeassa. Riihimäki on Suomen Hollywood. Ainakin kuumina kesäkeskiviikkoina Turpakäräjillä Ullan Pakarin parkkialueella.

Autona Edselissä sinänsä ei ollut mitään vikaan. Edsel oli tarkoitettu paikkaamaan Fordin ja Mercuryn mallien väliin jäävää aukkoa Fordin tuotevalikoimassa. Pinnalta alta Edsel perustuukin molempien sisarmerkkiensä tekniikkaan. Edselin keulalle sai listalta tehokkaan V8-moottorin, josta tehoa irtosi aina 345 hevosvoimaan saakka. Lisävarustelistalta löytyi myös kaikki mahdolliset sähköhärvelit, mitä 1950-luvun lopulla autoihin oli kuviteltavissa.

Lisävarusteidensa ansiosta Edselin hinta nousi jälleenmyyjän marmoritiskillä niin lähelle Mercuryn hintalappua, että moni ostajaehdokas pettyi Fordin alhaista hintaa hehkuttaneeseen markkinointiin. Osa pelästyi Edselin voimakkaasti muotoiltua keulaa, mutta toisaalta rohkeasti vedettiin suunnittelupöydällä viivoja General Motorin vuosimallin 1958 autoja suunniteltaessakin.

Edselin tarina jäi lopulta vain kolmen mallivuoden mittaiseksi. Näitä kuvia katsoessa on todettava, että se on harmi, sillä autohan on komea ja muotokieleltään jopa eurooppalaishenkinen. Rekisterikilpi täytyy kiinnittää sivuun kuten Alfa Romeossa ja alaspäin käännettyä hevosenkenkää muistuttava jäähdyttäjän säleikkö vie ajatukset 1930-luvun Bugatin muotokieleen.

Oliko Edsel siis aikaansa edellä vai muutaman vuoden jäljessä? Se jääköön katsojan päätettäväksi. Säilyneiden yksilöiden hinnat ovat joka tapauksessa noususuunnassa.

Sotavuosina Amerikassa ei juuri henkilöautoja valmistettu. Sodan päätyttyä kaipuu tien päälle olikin kova. Car and Driver -lehti koeajoi Stylemasterin heti vuonna 1946. Arvio Chevroletin uutukaisesta kuvasi voittajana vaikeuksista selvinneen kansan tuntoja vapaasti suomennettuna näillä sanoilla:

Chevrolet Stylemaster ei ehkä ole mikään tanssilattioiden prinsessa, mutta hänen yksikurkkuinen Carter-polttoaineensekoittimensa kuljettaa sinut mahtavan kansamme halki silmänkään värähtämättä. Hirohito olisi ollut valmis tappamaan (ja kovasti yrittikin!) näin kestävästä valurautalohkosta – siihen kuuluu kiinteät venttiilinnostimet ja neljä päälaakeria! Tämä auto on vakaa risteilijä, juuri sellainen, jota Chevrolet työsti ennen Pearl Harboria, jossa Neiti Vapautta iskettiin vyön alle.

Vapaus, se tuntuu niin hyvältä. Eikö tunnukin?