Suomalainen latolöytö: 1946 Dodge Custom Convertible
Uskomaton latolöytö
American Car Show:ssa oli tänä vuonna useita mielenkiintoista ajoneuvoa. Pitkään osana näyttelyä olleet tuning-autot eivät allekirjoittanutta juuri kiinnosta, joten otin innolla vastaan uutisen klassikoautojen omasta Classic Car Show -osastosta Messukeskuksessa. Eikä Messukeskuksesta tarvinnut poistua pettyneenä, sillä yksi tapahtuman ehdottomista helmistä löytyi klassikkohallin hämärästä.
Kulunutta klikkiotsikkoa "uskomaton latolöytö" on mainoksia pursuavilla autoaiheisilla sivustoilla viljelty jo liiaksi asti, joten jätin sanat tämän otsikosta pois. Harmi sinänsä, sillä tämä ihmeellisen hyväkuntoinen American Car Show:ssa esillä ollut Suomi-Dodge on kirjaimellisesti uskomaton latolöytö.
Dodgen ensimmäiset sodanjälkeiset automallit
Dodgen siviiliautojen tuotanto pääsi toisen maailmansodan taistelujen päätyttyä käyntiin vuoden 1945 lopulla. Ensimmäisinä sodanjälkeisinä vuosina kaikista kulutustavaroista oli pulaa, mikä merkiksi myyjän markkinoita. Kaikki meni kaupaksi, mikä tehtaissa saatiin tuotettua.
Tämä ei jäänyt autonvalmistajiltakaan huomaamatta, joten sotaa edeltäneitä malleja myytiin kaikista mahdollisista puutteistaan huolimatta sellaisenaan. Myös Dodge myi käytännössä vuoteen 1948 saakka muotoilultaan vain faceliftattuja vuoden 1942 automalleja.
1946 Dodge D24-C Custom Convertible 230cid
Vuonna 1946 Dodgen mallistossa oli periaatteessa kaksi automallia, mutta käytännössä kyse oli saman auton kahdesta erilaisesta varustetasosta, joita myytiin Dodge Deluxe ja Dodge Custom -mallinimillä. Molemmissa oli moottorina sama kuusisylinterinen rivimoottori.
Deluxe oli nimestään huolimatta Dodgen perusmalli. Autoa myytiin kaksi- ja neliovisena kuusipaikkaisena sedanina sekä kaksiovisena kolmepaikkaisena coupe-mallina.
Kalliimpaa ja paremmin varusteltua Customia myytiin niin ikään kaksi- tai neliovisena sedanina, twin sedanina, kaksiovisena coupena ja viisipaikkaisena convertible-avoautona. Malliston huipulla oli vielä Dodge Customin kallein malli, pidemmällä akselivälillä varustettu neliovinen ja seitsemänpaikkainen sedan.
Perusmallit oli hinnoiteltu 1229 ja 1339 dollarin hintahaarukkaan. Customeista oli maksettava 1384 ja 1743 dollarin väliin sijouttuneita hintoja. Kaikkien mallien virallinen mallimerkintä oli Series D-24.
Chryslerin Fluid Drive oli merkittävä askel kohti täysautomaattista vaihteistoa
Mallivuodelle 1946 Dodgen tekniikkaan tehtiin pieniä parannuksia verrattuna aikaisempiin sotaa edeltäneisiin malleihin, vaikka ulkoisesti auto pysyi saman oloisena. Suurin uutinen oli ennen sotia esitelty, mutta sodan jalkoihin jäänyt Chryslerin All Fluid Drive -vaihteisto, joka oli tärkeä askel täysautomaattisen vaihteiston kehitystyössä. Chryslerin Fluid Drive -järjestelmässä vauhtipyörä korvattiin toimintaperiaatteeltaan momenttimuunninta vastaavalla nestekytkimellä, jolla kolmiportaisesta manuaalivaihteistosta saatiin puoliksi automaattinen.
Vuodelta 1934 peräisin ollutta 203cid (3772cm3) moottoria parannettiin uudella imusarjalla. Männät valmistettiin alumiiniseoksesta ja pinnoitettiin kestämään paremmin puristusta. Männänrenkaita oli neljä, joista ylimmät kaksi olivat nekin pinnoitettuja. Myös venttiilien istukoita ja ohjureita parannettiin venttiilirikkojen välttämiseksi. Samalla uusittiin starttimoottori, joka pyöritti moottoria kojelautaan sijoitettua nappia painamalla.
Kohonneiden suorituskykyarvojen (102hv ja 250Nm) vastineeksi myös jarrujärjestelmää parannettiin. Nyt Dodgessa oli vakiona kuusisylinteriset nestetoimiset jarrut, joilla jarruttamiseen tarvittiin vain kolmasosa sotaa edeltäneiden mallien poljinvoimasta. Etujarrujen sylinterit vaihtuivat kaksimäntäisiin ja jarruvoiman tasaisemmalla jakamisella jarruhihnojen kulumista saatiin vähennettyä.
Sähköongelmista, vuodoista ja kulumisesta päätettiin päästä eroon paistamalla auton johtosarja tehtaalla uunissa kutistesukan sisään. Johdotusta myös yksinkertaistettiin ja lyhennettiin paremman radiokuuluvuuden varmistamiseksi.
Rintamaolosuhteissa testattua Mopar-laatua
Dodgen tankkiin asennettiin sodan jälkeen Oilite-bensiininsuodatin, joka periaatteessa puhdisti itse itsensä huuhteluperiaatteella polttonesteen lainehtiessa ajon aikana tankissa puolelta toiselle. Dodgen myyntiesitteen mukaan keksintö oli testattu rankoissa olosuhteissa armeijan ajoneuvoissa ja se oli Chryslerin mukaan ainoa bensiininsuodatin, joka täytti Yhdysvaltain armeijan vaatimukset pölyn ja muun lian suodattamiseksi polttonesteestä. Oilite-filtteriä käytettäessä aiemmin bensapumpun yhteyteen asennettu lasinen sedimenttikuppi voitiin jättää tarpeettomana pois.
Myös öljynsuodatin uudistettiin tehokkaammaksi ja helposti vaihdettavaksi suodatinelementiksi, jonka vaihtaminen maksoi vain kolmanneksen entisestä. Uusi suodatin osoittautui myös käytännössä toimivaksi ratkaisuksi entistä tehokkaamman öljypumpun parina.
Auton sisätiloissa kojelaudan valaistusta muutettiin kirkkaammaksi ja samalla vähemmän heijastavaksi. Ohjauspyörään lisättiin uusi äänimerkin koristerengas ja merkki ratin keskiöön. Kojelautaa hallitsevan nopeusmittarin voitelu hoitui öljyttävällä sydänlangalla. Muoviset katkaisimet asennettiin omaan paneliinsa kojelaudan keskelle, jotta kojelaudasta saatiin muotoiltua harmonisen symmetrinen kokonaisuus – etenkin lisävarusteena myydyllä kellolla varustettuna. Muita lisävarusteita olivat lämmityslaite, radio ja peruutusvalot.
Ilmat renkaisiin ja konttorin kautta Fredan mukulakiville
Vuonna 1946 Dodgen autoja myytiin 156 080 kappaletta ja merkki saavutti kunnioitettavan viiden miljoonan myydyn ajoneuvon rajanpyykin. Sen markkinaosuus Yhdysvalloissa oli 7,4%.
Ainakin yksi avokattoinen lippulaiva malli päätyi jo uutena Suomeen. Iso kiitos auton omistajalle Leo Männistölle Dodgen esittelystä. Auton todellinen kunto oli vielä America Car Showssa arvoitus, sillä se on tuotu käytännössä suoraan ladosta Messukeskukseen näytille. Auton koko tarinan toivottavasti kuulemme mahdollisimman pian.
Jokainen tekee tietysti omistamalleen autolle mitä haluaa. Dodge olisi varmasti hieno laite täysin entisöitynä, mutta ajan haalistamaa maalipintaa ja alkuperäisyyttä arvostavana toivoisin tämän auton näkeväni vielä Fredan mukulakiviä kuluttamassa mahdollisimman alkuperäisessä kunnossa ylpeästi vuosien patinaa kantaen. Löytö on merkittävä pala Suomen ajoneuvokulttuuria ja on joka tapauksessa hienoa, että se on tuotu päivänvaloon ja autoharrastajien ihmeteltäväksi.
Teksti ja kuvat: Kai Lappalainen
Kuvien lisenssi: Creative Commons Attribution 4.0
