Tee se itse -jutut
Artikkelisarjan toisessa osassa autotallin pintaremontti jatkuu betonilattian vanhan maalipinnan pois hiomisella ja maalin alta paljastuneiden halkeamien korjauksella. Työkaluvuokraamosta lainatulla Hiltin timanttihiomalaitteella tallin 23-neliöisen betonilattian hionta sujui ensikertalaiseltakin kohtalaisen helposti. Alta paljastuneet hiushalkeamat hiottiin auki ja korjattiin Ardexin kaksikomponettisella injektiohartsilla. Muutaman talli-illan jälkeen betonilattia oli valmis maalattavaksi epoksimaalilla.
[Lue artikkeli]Pienessäkin tallissa on mukava harrastaa, kun valaistus on kunnossa ja työkaluilla oma paikkansa. Talokauppojen myötä hankittu lämmin autotallirakennus oli kuntotarkastuksessa havaittu autoharrastajalle sopivaksi, mutta pinnoiltaan parhaat päivänsä nähneeksi. Ennen projektiauton työntämistä talliin päätimme päivittää pinnat ja käydä kaikki tallin sähkölaitteet läpi ammattilaisen avustuksella. Talliremontin budjetti oli pieni, joten teimme suurimman osan töistä itse hyviä materiaaleja käyttäen. Artikkelisarjan ensimmäisessä osassa esittelemme projektin lähtökohdan ja remonttisuunnitelman.
[Lue artikkeli]Hapettuneet ja kiiltonsa menettäneet kromiosat pilaavat entisöidyn harrasteauton viimeistellyn ulkonäön. Kromiosien kunnostaminen ja uudelleen kromaaminen on kallista käsityötä. Alkuperäinen tehtaan kromi on yleensä laadultaan ylivoimaisesti paras ja siksi alkuperäisen kromiosan kunnostaminen kiillottamalla onkin paras vaihtoehto silloin, kun se on vielä mahdollista. Kromin kiillottaminen vaatii paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Kiillottamisessa teholtaan parhaaksi väitetään usein Coca-Colan ja alumiinifolion yhdistelmää. Päätimme kokeilla hapettuneita kuplavolkkarin pölykapseleita kiillottamalla onko Coca-Colan ja alumiinifolion teho vain urbaani legenda vai toimiiko yhdistelmä oikeasti, kun vastassa on kromin kiillottamiseen tarkoitettu Autosolin Chrom Glans -kiillotustahna.
[Lue artikkeli]Burnout on aina kuulunut jenkkiautokulttuuriin ja drifting-harrastuksen myötä auton kumin polttaminen on tullut tutuksi myös laajemmalle yleisölle. Harjoitus tekee burnis-suorallakin mestarin, joten tässä ohjeet, joilla voit aloittaa burnout-taitojesi kehittämisen. Onnistunut burnout saa niin yleisön kuin kuljettajankin suupielet kääntymään leveään virnistykseen.
[Lue artikkeli]Valtaosa vanhempien autojen rungoista ja koreista on tehtaiden tuotantolinjoilla koottu pistehitsaamalla peltiosat kiinni toisiinsa. Harrasteauton koritöitä tehdessä tuleekin ennen pitkää eteen tilanne, jossa auton pistehitsattu sauma täytyy avata ja pistehitsatut koripellit irrottaa toisistaan. Muutaman erikoistyökalun hankkimalla ja näitä ohjeita noudattamalla työ sujuu nopeammin ja korinosat saa irrotettua toisistaan vahingoittumattomina. Huolellisesti tehty työ palkitsee tekijänsä uutta korinosaa irrotetun paikalle sovitettaessa.
[Lue artikkeli]Kiillotuskoneen hankinta autotallin työkaluvarustukseen tuli ajankohtaiseksi, kun harrasteauton maalipinnan parasta kiiltoa ei saanut enää käsivoimin esille. Ensivaikutelma myyjän suosittelemasta vaativaan harrastajakäyttöön tarkoitetusta Mirka PS 1437 -kiillotuskoneesta on hyvä. Työkalu istuu hyvin käteen ja tuntuu laadukkaasti valmistetulta.
[Lue artikkeli]Useimpien autoprojektien kohdalla tulee hiekkapuhallus jossain projektin vaiheessa ajankohtaiseksi. Suuremmat puhallustyöt kannattaa jättää ammatilaisten tehtäväksi. Pienempien osien ja korivaurioiden hiekkapuhallus onnistuu edullisella hiekkapuhalluspistoolilla myös kotipihalla.
[Lue artikkeli]Kuplavolkkariprojektia varten hankittu Bahco BPHVLP01 -maaliruisku on nyt testattu tositoimissa ja ensimmäiset autonosat on maalattu. Kokemuksen perusteella ruiskusta on paljon hyvää sanottavaa, mutta moitteitakin ruiskun valmistajalle on annettava.
[Lue artikkeli]Pistehiekkapuhaltimella onnistuu pienempien ruostevaurioiden, kuten kiveniskemien tai naarmujen aiheuttaman ruostumisen puhdistaminen ja ruosteen poisto. Pistehiekkapuhalluksen etuna on myös siisteys, mutta onnistunut lopputulos vaatii paljon aikaa ja kärsivällisyyttä.
[Lue artikkeli]- « Edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- Seuraava »