Eteläinen naapurimaamme Viro juhlii tänään 100-vuotista itsenäisyyttään. Virolainen autoteollisuus ei ole maailman kuulu, mutta Wheels esittelee Viron suuren juhlapäivän kunniaksi historiallisen, virolaista käsityötä ja innovointia edustavan omavalmisteauton, Uno-sedän sporttisen Vihtahousun.
Oma auto – kapitalistien unelma
Vuonna 1968 Neuvosto-Viron Türillä asunut Uno ymmärsi, ettei tule elämänsä aikana saamaan viranomaisilta auton ostamiseen vaadittavaa lupaa. Lupia jaettiin vain kommunistisen puolueen jäsenille, mutta Unon omatunto ei venynyt liittymään puolueen jäseneksi edes kauan unelmoidun auton takia. Autokuumetta totuuden paljastuminen ei kuitenkaan vähentänyt, päinvastoin. Uno päätti, että hän rakentaa itse oman autonsa.
Ensimmäisestä höyrykoneella kulkeneesta autosta polttomoottorilla toimivan auton kehittämiseen meni aikaa vuosisata. Unolla oli aikaa vain vuosi. Mutta Unolla oli visio ja hän tiesi tarkalleen minkälaisen auton hän halusi. Näin syntyi auto, jonka rakentaja Uno-setä nimesi osuvasti Vihtahousuksi (Pisuhänd) virolaista satiirista komediaa mukaillen. Näytelmässä tarkastellaan kriittisesti rikkauksista ja menestyksestä ihailevia. Neuvosto-Virossa autosta haaveilleet joutuivat tahtomattaanko tähän kategoriaan.
How hard can it be?
Helppo nakki! Ensin piti tietysti suunnitella auton korin muodot. Uno ei kopioinut mitään valmista ulkomaista automallia. Mies oli varmasti nähnyt kuvia sporttisista länsiautoista, mutta hän päätti käyttää luovuuttaan auton suunnittelussa. Ensin Uno piirsi paperille kuvan itsestään ajoasennossa ja sitten auton itsensä ympärille. Niinpä Unon Vihtahousu oli vähän kuin itsetehty mittatilauspuku.
Mallin mukaan Uno teki ensin korista täysikokoisen savimallin vanhassa hevostallissa. Savimalli peitettiin parafiinillä sileän pinnan saamiseksi. Parafiinin päälle Uno valoi betonista 6mm teräsverkolla vahvistetun muotin. Ikkuna-aukot Uno jätti valamatta, jotta voisi kaivaa saven niiden kautta muotista pois. Lopputuloksena oli betoninen muotti auton korista.
Yllättävät ongelmat lasikuitukorin kanssa
Kuten autoprojekteissa on tapana, kaikki ei mennyt kerralla putkeen. Parafiini oli houkutellut saven ja betonin väliin runsaasti matoja, joten Uno joutui tasoittelemaan betonin pintaa ennen betonimallin kääntämistä katolleen. Tämän jälkeen lasikuitu kori syntyi lisäämällä betonimuottiin useita kerroksia lasikuitumattoa ja hartsia. Kun lasikuitu oli kuivaa, muotti käännettiin takaisin oikeinpäin ja betoni hajotettiin lasikuitukorin ympäriltä vasaralla. Näin valmistui Uno-sedän auton sporttinen kori.
Parafiini aiheutti lisää odottamattomia ongelmia. Hartsi ei ollut kokonaan kovettunut parafiinikerroksesta johtuen, joten korin pinta jäi hieman pehmeäksi. Hiomisesta huolimatta maali ei tarttunut koriin kunnolla, eikä ongelma ole vieläkään poistunut, vaan auto on maalattu useaan kertaan uudelleen. Kori vahvistettiin polyeteeniputkilla. Ikävä kyllä kori on moottorin ympäriltä menettänyt alkuperäistä muotoaan johtuen käytettyjen muovilaatujen erilaisesta lämpölaajenemisesta.
Kuinka Neuvostoliitossa suhtauduttiin omavalmisteautoon?
Viranomaisten suhtautuminen oli positiivinen. Itserakennetut autot vähensivät virallisten autontuottajien painetta saada tuotettua riittävästi autoja. Ainoa vaatimus oli, että autonrakentajan piti rekisteröinnin yhteydessä todistaa, ettei auton osia oltu hankittu laittomin keinoin.
Omavalmisteautoa ei myöskään saanut myydä edelleen. Siksi Unon Pisuhänd auto onkin rakennettu kokonaan uudelleen, sillä lain mukaan autoa myydessään edellisen omistajan piti ensin ottaa auto pois rekisteristä ja käyttämään osat muihin tarkoituksiin ja seuraavan omistajan piti rakentaa auto taas tyhjästä uudestaan. Ainakin paperilla.
Kuinka kaukana Uno autollaan kävi?
Uno ajoi autolla lähes 50 000 kilometriä. Pisin reissu oli reittiä Viro-Latvia-Liettua-Valkovenäjä-Ukrainan-Moldova-Krim-Moskova-Viro. Unon auto on suunniteltu tarkoituksella kaksipaikkaiseksi. Penkit saa taitettua makuuasentoon, joten autossa voi tarvittaessa yöpyä. Vihtahousu oli sporttinen pitkänmatkan kupee.
Auton osien alkuperä
Moottori
Neuvostoaikana omavalmisteautoissa sai olla korkeintaan 750 cm3 moottori. Uno asensi autoonsa alun perin moottoriksi rekisteröintiä varten 750cc moottoripyörän moottorin. Myöhemmin moottoriksi vaihdettiin Moskvitch 408 mallin moottori.
Valot
Uno-sedän auton ajovalot ovat neuvostoliittolaisen puolustusteollisuuden suuryhtiön, Tulan moottoritehtaan sivutuotteena valmistamasta TMZ Tula skootterista. Takavalot ovat kokonaan Unon itse tekemät, vaikka näyttävätkin tuotantoautosta otetuilta.
Puskurit
Puskurit ovat peräisin Moskvitš 401 autosta.
Istuimet
Vaahtomuovia ei Neuvostoliitossa kaupasta voinut käydä ostamassa. Tuotetta oli kyllä olemassa, piti vain tietää mistä etsiä. Uno löysi pehmusteet puusta rakentamiensa istuinten runkojen päälle Koerun moottorikorjaamon jätelaatikosta.
Tuulilasi
Kori suunniteltiin Moskvitš 408:n tuulilasille.
Vaihdekeppi
Ajanmukainen rattivaihde.
Mittaristo
Mittarit ovat Moskvitšista peräisin, mutta konsoli on kokonaan itse rakennettu.
Runko
Auton runko on omavalmiste.
Akselit
Taka-akseli on omavalmiste. Etuakseli on Moskvitš 408 mallista.
Ovenkahvat
Ovenkahvat ovat Moskvitš 407 mallista.
Jarrut
Rummut on itse valmistettu leikkaamalla sopivat osat vanhoista happipulloista.
Vanteet
Renkaat ja vanteet löytyivät Jalta (Zaporozhets) autosta.
Uno-sedän auto on loistava osoitus siitä, mitä autoharrastaja voi saada vähistäkin lähtökohdista aikaan. Harmi, ettei Suomen lainsäädäntö ole koskaan sallinut autoharrastajien omien autoilun innovaatioiden toteuttamista.
Virossakin olisi mieluummin jätetty Neuvostoliiton aika ja autojen puute väliin, mutta Vihtahousu on joka tapauksessa hieno yksityiskohta virolaisen autokulttuurin historiasta. Kerran vielä, paljon onnea satavuotias Viro!
Kuvat: Kai Lappalainen, lisenssi: CCBY40
Teksti: Wheels.fi toimitus
